BIKE PARKEISTA LÖYTYY REITTEJÄ ALOITTELIJOILLE, KOKENEILLE KONKAREILLE JA KAIKILLE SILTÄ VÄLILTÄ

2000-luvun alussa hissi- ja enduromaastopyöräily olivat pienen, mutta innokkaan harrastajaryhmän kesän ykköslaji. Tätä nykyä pyöräily kaikessa muodossaan on noussut kaiken kansan suureen suosioon. Visit Levi kertoi meille, mihin hissipyöräilyn suosio perustuu ja esitteli Levi Bike Parkin reittejä.


Teksti ja kuvat: Visit Levi


Levin Bike Park on Pohjois-Suomen ensimmäinen pyöräparkki, joka on rakennettu kesällä 2006, vuosi sen jälkeen kun Leviltä käytiin Kanadan Whistler-keskuksessa opintomatkalla. Levi Bike Park tarjoaa 25 kilometrin verran erilaisia reittiä, jotka ovat suunnattu niin aloittelijoille kuin tosi harrastajille. Viime kesä osoitti lajin suuren suosion ja pyöräilyhuuman, kun Levi Bike Parkin vuokraamossa pyörät vietiin käsistä ja reiteillä oli enemmän polkijoita kuin koskaan aiemmin. Toki asiaan varmasti vaikuttivat myös koronan aiheuttamat matkustussuositukset koskien ulkomaita ja Lapin kesän vetovoima. Mutta kävijämäärät kertoivat myös lajin suosiosta.


Levi Bike Parkin ensimmäiset vuodet olivat hiljaiseloa


"Olimme Levi Bike Parkin kanssa etujoukoissa. Ensimmäiset vuodet olivat hyvinkin hiljaisia, mutta sen jälkeen, kun Keski-Suomeen ja Sappeelle avattiin Bike Park ja laji lähti nousemaan, tämä nousu tapahtui myös täällä Pohjoisessa. Ylläs teki myös rinnalle Bike Parkin ja kesä 2020 oli läpimurto pyöräilyn ja Levi Bike Parkin osalta", kertoo Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari.



Levin Bike Park on kehittynyt vuosien saatossa palvelemaan kasvavaa harrastajamäärää ja eri tasoisia pyöräilijöitä. Viime kesänä aloitettu ja avattu Village Trail -reitti tulee olemaan Suomen pisin alamäkireitti, jonka viimeinen kilometri saadaan valmiiksi tänä kesänä. Pituutta reitillä tulee olemaan noin 4-5 km ja upea maisemareitti palvelee aloittelevia pyöräilijöitä ja reitin voi ajaa lähes millä pyörällä tahansa.


"Meillä on tällä hetkellä 13 erilaista reittiä tunturissa. Meidän reittisuunnitelma on tehty neljäksi vuodeksi eteenpäin eli suunnitelmissa on yksi uusi reitti lisää per kesä", kertoo Levi Ski Resortin Bike Park Manager Tuomas Uusi-Illikainen.

Levi Bike Parkin kesän avaustavoite on yleensä aina juhannuksena, jolloin avataan ensimmäiset reitit. Suurin osa parkin reiteistä ovat auki heinäkuun puolesta välistä eteenpäin. Avausaikatauluihin vaikuttaa sää, eli milloin lumet sulavat ja kuinka nopeasti kevät saapuu tunturiin, sillä kaikki reitit kunnostetaan ja huolletaan joka vuosi aina ennen käyttöönottoa.



Levin kesä muodostuu monesta asiasta. Ennen tänne tultiin vain nauttimaan luonnosta, mutta nykyajan ihmiset vaativat aktiviteettejä. Levitunturi on kuin suuri huvipuisto, joka tarjoaa myös eritasoisia pyöräreittejä arktisissa tunturimaisemissa. Levi Bike Parkista on muodostunut tärkeä liiketoiminta ja se mahdollistaa laajemman asiakaskunnan. Meillä on rajattomat mahdollisuudet kehittää parkkia", sanoo Palosaari.

Nopeutta ja haastetta Bike Parkissa


Bike Parkin reitit kiertävät ympäri Levitunturia ja Gondoli2000-hissi kuljettaa ylös Levin huipulle, josta avautuvat huikeat Tunturi-Lapin maisemat. Alasmeno hoituukin sitten vauhdikkaammin pyörän selässä. Matkalla koet niin siltoja, kallistuksia kuin upeita Lapin maisemia. Sykkeen tasaannuttua nouset ala-asemalla uudelleen hissin kyytiin ja lyöt uuden ennätysajan pöytään!


Levi Bike Parkin reitit


Levi Bike Parkista löytyy ratoja helpoista haastavaankin harrastamiseen. Levi Bike Parkin Blue Groove reitti sopii kaikentasoisille kuskeille ja Santa´s Cabin on suunniteltu hieman kokeneemmille kuljettajille. World Cup DH Black tarjoaa puolestaan haastetta myös kokeneille kuskeille, ja taitavimmat ajajat selvittävät SM-tasoisen radan alle 60 sekunnissa.



Reiteille suosittelemme varusteiksi enduro- ja alamäkiajoon sopivia suojavarusteita, eli polvisuojia, rintapanssaria, kypäriä, kyynärsuojia ja hanskoja. Kätevin tapa lähteä ajamaan Levi Bike Parkissa on ostaa Bike Parkin vuokraamosta Bike Park -paketti, joka sisältää hissilipun lisäksi alamäkipyörän ja suojavarusteet.


Muista aina ensin käydä tutustumassa rataan ja katsomassa alastulopaikat droppien alla.


Tervetuloa Leville nauttimaan vauhdin hurmasta ja jännityksestä!


-Visit Levi

29 katselukertaa