top of page

POLKUPYÖRÄN JA JUNAN YHDISTELMÄLLÄ NÄET JA KOET ENEMMÄN

Kesän matkailusesonki on jo ovella. Ekologisen kotimaanmatkan voi toteuttaa junan ja polkupyörän yhdistelmällä. Pidempikin kesäreissu raiteilla on nyt mahdollinen, sillä VR on lisännyt lomalippujen valikoimaan 14 ja 30 vuorokauden liput. Polkupyörä kulkee kätevästi junassa, kun paikan varaa ennakkoon.


VR on tuonut kesäksi markkinoille lomaliput, joilla voi matkustaa valittuna ajanjaksona rajattomasti koko Suomen kaukoliikennealueella sekä VR:n lähiliikenteessä. Tänä vuonna viiden, seitsemän ja yhdeksän vuorokauden lippujen rinnalle on lanseerattu pidemmät neljäntoista ja kolmenkymmenen päivän liput.

Lomalippu tuli VR:n lippuvalikoimaan viime kesänä, ja kiinnostus lippua ja kotimaan matkailua kohtaan oli suurta. Lipputyyppi onkin ollut myynnissä myös syys- ja hiihtolomakaudella. Pidemmät liput otettiin valikoimaan asiakkaiden toiveesta, joten tänä kesänä lomalipulla voi reissata vaikka kokonaisen kuukauden.


“Matkat raiteilla ja pyörällä taittuvat hiilineutraalisti, joten tällä kombolla matkustaminen on ympäristöystävällinen tapa liikkua myös pitkillä matkoilla”, muistuttaa VR:N kaupallinen johtajaJohanna Jäkälä.


VR ja Pyörämatkailukeskus kannustavat matkailijoita liikkumaan kesäreissuillaan polkupyörän ja junan yhdistelmällä. Kun junan nopeus ja rataverkosto yhdistetään polkupyörän ketteryyteen, reissata ehtii pitkälle ja kohteessa liikkuminen on helppoa.


“Raiteita pitkin pääsee nopeasti ja kauas, mutta pyörän ansiosta matkailijan vapaus kasvaa uusiin ulottuvuuksiin. Pyöräillen on mahdollista ottaa haltuun paikkoja sekä kohteessa että matkan varrella omien kiinnostusten ja aikataulun mukaan: jos junan ikkunasta näkyy jotakin jännittävää, voit pysähtyä tutkimaan, ja jatkaa matkaa kun siltä tuntuu”, sanoo Pyörämatkailukeskuksen koordinaattori Heli Laukkanen.

Matkan suunnittelun kannattaa aloittaa tutustumalla bikeland.fi-sivuston reittikarttaan, joka kokoaa yhteen Suomen pyörämatkailureitit sekä pyöräily-ystävällisiä palveluntarjoajia ympäri Suomen.



Pyörä kulkee mukana myös junassa


VR:n lomalippu on myynnissä VR Matkalla-sovelluksessa. Lipun matkustusaika on kesäkuun alusta elokuun loppuun. Lomareitin voi suunnitella kerralla valmiiksi ja varata kaikki junamatkat etukäteen, tai matkoja voi varata reissun edetessä. Pyörän kuljetusmaksu on 4-8 euroa matkan pituudesta riippuen.


“Kaukojunaan pyörälle on hyvä varata paikka ennakkoon, jotta sen saa haluamastaan junasta. Lähijunassa pyörä kulkee mukana veloituksetta, joten paikkavaraustakaan ei tarvita”, kertoo Johanna Jäkälä.

Pyörän voi ottaa mukaan lähes kaikkiin juniin. Ainoastaan Pendolinoissa pyörän kanssa matkustaminen ei ole mahdollista. Muissa junissa on pyörille omat kuljetuspaikat, jotka vaihtelevat junatyypistä riippuen. Pyörä kuljetetaan joko kiinnityskoukussa tai pyörätelineessä. Myös yö- ja autojunissa on paikkoja polkupyörille.


Pyörämatkailukeskuksen mukaan kiinnostus pyörämatkailua kohtaan on kovassa kasvussa. Tämä tarkoittaa, että yhä useampi matkailija pohtii polkupyörän kuljetusta junassa.


“Kesälomareissussa kannattaa kuitenkin muistaa myös kaupunkipyörät, joita löytyy jo yli 25 paikkakunnalta, sekä hotellien tarjoamat polkupyörät, joilla on kätevää tutustua kesäkohteisiin. Myös monet yritykset vuokraavat pyöriä, joten pyörämatkailuun on Suomessa jo oikein hyvät olosuhteet”, toteaa Heli Laukkanen.

Lisätietoa:

811 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page