EUROVELO 13
EuroVelo 10 eli Baltic Sea Cycle -reittinä tunnettu kokonaisuudessaan 9000 kilometriä pitkä EuroVelo-reitistö kiertää Itämeren rannikkoa vieraillen yhteensä 9 eri maassa. Suomessa reitti alkaa Itärajalta Vaalimaalta ja seurailee Suomen rannikkoa vieraillen rannikon idyllisissä kaupungeissa ja kylissä kunnes saavutaan Tornioon, josta reitti jatkaa Ruotsin rannikkoa takaisin etelään. EuroVelo 10 -reitin Suomen osuudesta on nyt valmiina reilu 450 kilometrin reitti Vaalimalta Vaasaan asti. Reitti on myös pitkälti jo opastettu maastoon Vaalimaa-Turku välillä.
Itämeren rannikko käsittää rantoja, kallioita, metsiä, satamia ja venesatamia sekä tuhansia suuria ja pieniä saaria. EuroVelo 10 -reitti esittelee useita erilaisia kulttuureja halkoessaan Itämeren rannikkoa tarjoten mahdollisuuden tutustua uniikilla tavalla tähän Euroopan nurkkaan. Reitin varrella on niin kiehtovia vanhoja satamakaupunkeja lukuisine kulttuurikohteineen kuin myös rannikon vehreää luontoa esitteleviä luontokohteita.
Suomessa reitti alkaa Vaalimaalta, josta se Kuninkaantietä seuraillen poikkeaa upeissa satamakaupungeissa Haminassa, Kotkassa, Loviisassa ja Porvoossa ennen saapumistaan pääkaupungin vilskeeseen Helsinkiin. Helsingistä matka jatkuu kohti saaristomaisemia läpi kulttuurihistoriaa tarjoavien upeiden ruukkikylien Fagervikin ja Matildan kautta. Reitti kulkee myös tällä osuudella osittain Kuninkaantietä pitkin, joka aikoinaan yhdisti Pohjoismaat ja Venäjän. Sotilaat, kuriirit, posti ja talonpojat ovat vaihtuneet pyörämatkailijoihin ja muihin matkailijoihin, mutta tien historia, perinteet ja menneisyys ovat kuitenkin edelleen läsnä ja tekevät tiestä merkityksellisen ja mielenkiintoisen kuljettavan. Tien varrella on nähtävissä koko Suomen historia linnoina, linnoituksina, kartanoina, kaupunkeina, maamerkkeinä ja kirkkoina.
EUROVELO
EuroVelo on koko Euroopan mantereen yhdistävä pitkän matkan pyöräilyreittien verkosto. EuroVelo-verkostossa on tällä hetkellä yhteensä 17 reittiä ja yli 90 000 kilometriä pyöräiltävää. Reittejä käyttävät niin pyörämatkailijat kuin paikalliset asukkaat päivittäisiin matkoihinsa.
EUROVELO -REITTIEN OPASTUS- JA KEHITYSTYÖ ON KESKEN
EuroVelo 10 -reitin maastoon merkintä on vielä osittain kesken Vaalimaa-Vaasa välillä, joten suosittelemme hyödyntämään navigoinnissa ladattavaa GPX-jälkeä. Reitistä ei ole vielä saatavilla reittikuvauksia, mutta karttamme avulla voit tutustua reittiin ja sen varrella oleviin pyöräily-ystävällisiin palveluihin. Päivitämme reittikuvauksia syksyn ja talven 2022-2023 aikana yhteistyössä reitin kuntien kanssa.