EuroVelo 10 Turku - Helsinki









Turku-Helsinki välinen osuus EuroVelo 10 -reitistä kuljettaa sinut vaihtelevien maisemien läpi – rannikkokaupungeista rauhalliselle maaseudulle ja vilkkaisiin kaupunkikeskuksiin, tarjoamalla laajan katsauksen Etelä-Suomeen.
Reitti on jaettu seitsemään päiväetappiin, jotka sopivat mainiosti kaikentasoisille pyöräilijöille. Kokeneemmat pyöräilijät voivat kätevästi yhdistellä useamman päiväetapin yhdeksi ja näin taittaa matkaa itselle sopivaan tahtiin. Jos käytettävissä on vähemmän aikaa tai haluat ajaa vain tietyt osuudet, voit yhdistää pyöräilyn junaan tai bussiin ja keskittyä vain sinua eniten kiinnostaviin osuuksiin.
Reitti alkaa Turusta, jossa keskiaikaiset maamerkit ja jokivarren kahvilat vaihtuvat vähitellen rauhallisiin maanteihin, mäntymetsiin, maalaismaisemiin ja perinteisiin ruukkikyliin. Alueen historia ja kulttuuri ovat läsnä reitillä hienovaraisella mutta kiehtovalla tavalla rytmittäen matkan tekoa ja tarjoten kiinnostavia taukopaikkoja – esimerkiksi Alvar Aallon suunnittelema Paimion parantola sekä hyvin säilyneet Teijon, Mathildedalin ja Fagervikin ruukkikylät.
Reitti tarjoaa vaihtelevan yhdistelmän tasaisia osuuksia ja kumpuilevia mäkiä, kulkien sekä päällystettyjä teitä että hyväkuntoisia hiekkateitä pitkin. Pienet epätasaisuudet ja kuopat tuovat reittiin luonnetta, mutta eivät tee siitä liian haastavaa vähemmän kokeneille pyöräilijöille.
Reitin merellisyyttä pääsee aistimaan vahvimmin rannikkokaupungeissa ja -kylissä, kuten Naantalissa, Turussa ja historiallisessa Tammisaaressa, joiden hurmaavat puutalot tekevät vaikutuksen. Sekä tietenkin pääkaupunkiseudulla, jossa pyörätiet johdattavat sinut Espoon rannikkoa pitkin aina Helsingin keskustaan – jossa rantakahvilat ja vilkkaat torit odottavat.
Helsingistä voit jatkaa matkaasi itään EuroVelo 10 -reittiä pitkin kohti Porvoon vanhaa kaupunkia ja aina Vaalimaalle saakka, tai vaihtoehtoisesti ottaa lautan Ruotsiin tai Viroon. Koska Venäjän raja on tällä hetkellä suljettu, suosittelemme jatkamaan matkaa lauttayhteyksillä.
Reitin varrella voit poiketa myös useille eri paikallisreiteille – löydät ne kätevästi Bikelandin reittikartasta.






























- Suomenlinna – UNESCOn maailmanperintökohde, jossa pääset kokemaan historian havinaa ovat ruotsalaisen, venäläisen ja suomalaisen puolustuksen aikakausilta
- Turun saaristo – pyöräilijän paratiisi, jossa on jopa 20 000 saarta, upeita rannikkomaisemia, rauhallista luontoa ja hurmaavia kyliä.
- Paimion parantola – suomalaisen modernismin maamerkki, Alvar ja Aino Aallon keskeisimpiä töitä.
- Ruukkikylät – koe Mathildedalin ja Fagervikin historialliset ja hurmaavat ruukkikylätsekä Halikon kartano.
- Teijon kansallispuisto – rauhallinen pysähdyspaikka hiljaisine järvineen, soineen, rannikkovesistöineen ja tiheine metsineen. Siellä voit nauttia myös monista aktiviteeteista kuten vaeltamisesta, melonnasta, kalastuksesta ja pyöräilystä.
- Julkisten saunojen juhlaa – erityisesti Helsingissä on useita julkisia saunoja, kuten Löyly, Allas Sea Pool, Kulttuurisauna, Uusi Sauna ja ilmainen vapaaehtoisten ylläpitämä Sompasauna.
- Tammisaaren vanha kaupunki – Suomen ensimmäinen keskiajan jälkeinen kaupunki, joka hurmaa historiallaan ja merellisyydellään.
- Marjoja evääksi - heinäkuusta syyskuun loppuun voit pysähtyä napostelemaan vadelmia, mustikoita ja puolukoita matkan varrella.
- Reitti on ajettavissa millä tahansa retkeilyyn sopivalla pyörällä, kunhan rengasleveys on vähintään 32 millimetriä. Kokeneemmat ajajat voivat pärjätä kapeammillakin renkailla.
- Paras aika reitin pyöräilyyn on yleensä toukokuusta lokakuun loppuun, mutta kivoja pyöräilykelejä voi olla ympäri vuoden.
- Palvelut ovat pääasiassa auki toukokuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin saakka - tarkista aina palveluiden aukioloajat etukäteen.
- Lämpimintä on kesäkuun alusta elokuun loppuun, jolloin keskilämpötilat voivat olla öisin yli 10°C ja päivällä yli 20°C.
- Reitti on opastettu suurimmaksi osaksi kyltein, mutta digitaalisen opastuksen käyttäminen on suositeltavaa; katso ohjeet ja vinkit onnistuneeseen navigointiin Bikeland blogista
- Puhelinverkko kattaa koko reitin: hätätilanteessa voit aina soittaa 112 tai käyttää 112 sovellusta.
- Reitillä ei ole sähköpyörän latausta varten varsinaisia latauspisteitä, mutta omalla laturilla on mahdollista ladata useimmissa majoitus- ja ruokapaikoissa kysymällä.
- Palvelut sijaitsevat pääasiassa kylissä ja kaupungeissa, noin 27-55 kilometrin välein, joten varmista että sinulla on riittävästi vettä ja ruokaa mukana.
- Majataloja, hotelleja ja Airbnb-kohteita on paljon reitin varrella, mutta ne sijaitsevat pääasiassa suuremmissa kylissä ja kaupungeissa; Turussa, Salossa, Mathildedalissa, Tammisaaressa, Inkoossa, Siuntiossa, Kirkkonummella, Espoossa ja Helsingissä.
- Suosittelemme varaamaan majoituksen etukäteen ja varmistamaan turvallisen pyörän säilytyspaikan ennen saapumista.
- Jokaisenoikeuksilla leiriytyminen on sallittua ja ilmaista, mutta sisältää myös vastuita. Voit leiriytyä yöksi minne tahansa luonnossa, kunhan pidät 150 metrin etäisyyden rakennuksiin, pihoihin ja viljelysmaihin etkä aiheuta haittaa ihmisille tai maalle. Lisätietoa luontoon.fi
- Jos maastopalovaroitus on voimassa, älä sytytä avotulta edes rakennettuihin tulipaikkoihin. Tämä rajoitus ei koske keittokatoksia ja muita savupiipullisia tulipaikkoja. Tarkista tilanne maastopalovaroituksista ilmatieteenlaitos.fi/metsapalovaroitukset
- Ravintoloita, kahviloita ja kauppoja löytyy säännöllisin välein reitin varren kylistä, mutta etenkin suurempien keskustojen ulkopuolella palveluiden aukioloajat vaihtelevat suuresti kaudesta riippuen. Tarkista aina palveluiden aukioloajat ennakkoon.
- Päivän aikana tarvittava määrä vettä ja ruokaa on suositeltavaa kantaa mukana.
- Vesipullon saat usein pyytämällä täytettyä ravintoloissa ja kaupoissa.
- Jos täytät vesipulloasi reitin varren puroista, joista ja järvistä, vesi tulee aina puhdistaa joko keittämällä, suodattamalla tai puhdistustableteilla.
- Älä roskaa; kanna kaikki roskat mukanasi ja kierrätä asianmukaisessa kierrätyspisteessä.
- Kun maastopalovaroitus on voimassa, tulenteko on kiellettyä myös leirintäalueiden avoimilla tulipaikoilla. Retkikeittimen käyttö on kuitenkin aina sallittua. Tietoa alueellisista maastopalovaroituksista saat ilmatieteenlaitos.fi/metsapalovaroitukset
- Turusta lauttoja Tukholmaan (Ruotsi) liikennöivät Viking Line ja Tallink Silja.
- Naantalista on lauttayhteydet Kapellskäriin (Ruotsiin) Finnlinesin lautoilla.
- Helsingistä on lauttayhteydet Travemündeen (Saksaan) Finnlinesilla, Tallinnaan (Viroon) Viking Linella, Eckerö Linella, Tallink-Siljalla ja Tukholmaan (Ruotsiin) Viking Linella and Tallink-Siljalla.
- Lentokentät löytyvät sekä Helsingistä että Turusta.
- Junalla voit matkustaa Turun ja Helsingin välillä helposti. Rautatieasemat EuroVelo 10:n varrella sijaitevat Turussa, Salossa, Siuntiossa, Kirkkonummella ja Helsingissä. Osta liput ja pyöräpaikat matkallesi vr.fi
- Myös bussit kulkevat Helsingin ja Turun välillä. Katso aikataulut ja osta liput Matkahuolto.fi. Joihinkin busseihin voit ostaa pyöräpaikan ennakkoon ja joidenkin osalta asiasta sovitaan erikseen kuljettajan kanssa.
- Vinkki: Jos sinulla on rajallisesti aikaa tai kuljet mieluummin lyhyemmän matkan, voit kulkea bussilla tai junalla osan matkasta ja keskittyä pyöräilemään vain kiinnostavimmat reittiosuudet.
Matkasi EuroVelo 10:llä alkaa Turun tuomiokirkolta, jonka historia ulottuu 700 vuoden taakse. Turussa, Suomen vanhimmassa kaupungissa ja entisessä pääkaupungissa, voit nauttia sekä vanhan kaupungin viehätyksestä että modernin kaupungin kulttuuritarjonnasta. Turkua kutsutaan usein “Suomen Pariisiksi”, ja sen vilkkaat ravintolat ja kahvilat Aurajoen varrella ovat täydellisiä paikkoja pysähtymiseen joko pyörällä tai jalan.
Turku on helposti saavutettavissa lautalla ja lentokoneella myös ulkomailta. Säännöllisillä lauttayhteyksille Ruotsiin ovat myös pyörät tervetulleita – mikä on ihanteellista kun tahdot yhdistää matkasi EuroVelo 10:n Ruotsin osuuksiin. Junalla ja bussilla voi kätevästi siirtyä haluamaasi aloituspaikkaan EuroVelo 10 -reitillä, koskapyörää on mahdollista kuljettaa useimmissa julkisen liikenteen yhteyksissä. Paimioon pääset Fölin lähiliikenteen busseilla, joissa pyörää voi kuljettaa ruuhka-aikojen (7–9 & 16–17) ulkopuolella.
Turusta reitti kulkee pyöräteitä ja yhdistettyjä kevyen liikenteen väyliä pitkin Paimiota kohti. Tunnistat reitin EuroVelo 10 -opasteista. Lopulta urbaani ympäristö väistyy rauhallisen maalaismaiseman tieltä.
Kun lähestyt Paimiota, reitti siirtyy pyörätieltä rauhalliselle maantielle, joka kulkee metsäalueiden ja peltomaisemien halki. Paimionjokea ylittäessä kaunis vanha rautatiesilta toivottaa sinut tervetulleeksi pienen kaupungin keskustaan.
Paimiossa majoitusmahdollisuudet ovat rajalliset mutta ainutlaatuiset; voit yöpyä kuuluisassa Paimion parantolassa, Alvar ja Aino Aallon suunnittelemassa modernismin mestariteoksessa (opastettuja retkiä tarjolla kesällä: paimiosanatorium.com), tai valitse viehättävä Kuninkaantien kestikartano, vanhasta kartanosta tehty edullinen majoitus. Suomen teollisuushistoriasta kiinnostuneet voivat myös vierailla Paimion Sähkömuseossa, joka on avoinna kesäkautena tiistaista sunnuntaihin (visitpaimio.fi).
Mikäli haluat viipyä saaristomaisemissa kauemmin voit pyöräillä joko lyhyen tai pitkän Saariston Rengastien, jolle pääset Turusta ja Kaarinasta. Katso lisätietoja: /visitparainen.fi/saariston-rengastie/
Päivä 2: Paimio – Salo (38 km ja 230 m)
Tällä päiväosuudella kuljet hiljaisilla ja päällystettyillä maanteillä eteläsuomalaisten maalaismaisemien läpi. Kaupunkien pyörätiet eivät ulotu lähiöitä kauemmas, joten matka taittuu maanteiden pientareella, jotka ovat paikoin erittäin kapeita. Rauhallinen liikenne tekee matkasta kuitenkin miellyttävää.
Noin 12 kilometrin jälkeen pyöräilet Trömperin kestikievarin vanhan puisen majatalon ohi, joka tarjoaa vilauksen entisajan maalaiselämään ja tarjoaa mainion paikan tauon viettämiseen. Lisää taukopaikkoja ja palveluita on tarjolla taas 13 kilometrin päässä Halikossa, Salon esikaupunkialueella, mistä löydät päivittäistavarakauppoja ja ravintoloita.
Salosta löydät kaikki tarvitsemasi palvelut hotelleista museoihin. Erityisen kiinnostavia nähtävyyksiä ovat Elektroniikkamuseo ja “Made in Salo” -näyttely, joka esittelee kaupungin tietoliikenne- ja televisiotuotannon perintöä (salomus.fi) mukaan lukien Nokian puhelinten historiaa. Kesäaikaan kuuluisat torstai-iltojen markkinat täyttävät torin tuoretuotteilla, musiikilla ja virkeällä tunnelmalla.
Paimio on yhteydessä Turkuun Fölin busseilla, ja Salosta kulkevat loistavat bussi- ja junayhteydet sekä Helsinkiin että Turkuun. Huomioi, että julkisen liikenteen yhteydet ovat rajalliset maaseudulla Paimion ja Salon välillä.
Päivä 3: Salo – Mathildedal (26 km ja 260 m)
Salosta reitti kulkee kevyen liikenteen väylillä ensimmäiset 4km seuraillen Uskelanjokea kohti etelää. Kärkän jälkeen siirryt kumpuilevien maanteiden pientareille, jotka kuljettavat sinut Teijon kansallispuistoon ja ruukkikyliin. Tämä osuus tarjoaa sekoituksen maalaisromantiikkaa ja rauhallisia havumetsiä, mutta maasto on mäkisempi kuin aiemmat päiväetapit – kulje siis omaan tahtiin ja nauti maisemista.
EuroVelo 10 kulkee myös läpi Teijon ruukkikylän, jossa tunnelmalliset kahvilat, ravintolat sekä kyläkauppa kutsuvat sinut viipymään hetken pidempään. Enemmän tutkiskelua kaipaaville löytyy lyhyt 2 kilometrin soratietä kulkeva kiertoreitti, joka johtaa kauniisti säilyneeseen Kirjakkalan ruukkikylään.
Mathildedaliin saapuessa tie kapenee kylätieksi, jossa pyöräilijöillä ja jalankulkijoilla on etuajo-oikeus. Mathildedal on rakastettu kesäkohde, josta löytyy aktiviteetteja maastopyöräilystä Meri-Teijo Bike Parkissa kalastukseen saaristomerellä. Majoitusvaihtoehtoja on saatavilla, mutta etenkin huippusesongin aikaan on suositeltavaa varata majoitus hyvissä ajoin ennakkoon.
Päivä 4: Mathildedal – Tammisaari (52 km ja 420 m)
Lähtiessäsi Mathildedalista pitkin hiljaista kylätietä, olet pian mäntymetsien ja avoimen peltoaukeiden ympäröimänä. Kemiöntielle kääntymisen jälkeen voit hankkia paikallisia herkkuja Pikantin itsepalvelukioskilta – joka on viimeinen mahdollisuus täydentää eväsvarastoasi ennen 27 kilometrin osuutta ilman palveluita.
Tämä päiväetappi sisältää yhteensä noin 8 kilometriä kauniita ja vähäliikenteisiä hiekkateitä, Laukantiellä, Heikkiläntiellä ja Hästöntiellä.
Tämä päiväetappi sisältyy myös yhden vilkasliikenteisen osuuden Perniöntiellä (tie 52), jonka pientaretta poljetaan noin 8 kilometriä ennen kuin käännytään taas takaisin rauhallisemmille maalaisteille.Halutessasi voit kiertää tämän kohdan pienempiä teitä pitkin seuraten Rannikkoreittiä. Kiertotie lisää kokonaismatkaa 12 kilometriä, mutta vastineeksi saat rauhallisemman ajokokemuksen.
Tenalan hurmaavasta kylästä punaisine taloineen ja keskiaikaisine kivikirkkoineen löydät ruokakaupan ja lounasravintolan. Oiva paikka tauolle ennen viimeistä 19 kilometrin osuutta Tammisaareen. Tenalasta reitti jatkaa Rannikkoreitin kanssa samaa reittiä Bromarvintielle, josta käännytään pian pienelle kumpuilevalla tielle, jota reunustavat metsät ja viljelysmaat.
Kråkholmenin sillan ylittäessäsi kauniit merimaisemat toivottavat sinut tervetulleeksi Tammisaaren rannikkokaupunkiin. Täällä palveluita on runsaasti: nauti idyllisestä vanhasta kaupungista, kulje pitkin Suomen vanhinta kävelykatua Kuninkaankatua, vieraile eläväisessä satamassa, käy virkistävällä uinnilla Itämeressä tai rentoudu rauhallisessa Ramsholmenin metsäpuistossa aivan kaupungin kupeessa.
Päivä 5: Tammisaari - Inkoo (45 km ja 470 m)
Tammisaaresta, EuroVelo 10:n Suomen osuuden eteläisimmästä pisteestä, matkasi jatkuu EuroVelo opasteita seuraten kohti itää. Reitti on pääasiassa päällystetty, lukuun ottamatta kahta hiekkatie osuutta, joiden pituus on yhteensä 8 kilometriä.
Reitti kulkee pyörätiellä ohi Ekenäsin hurmaavien puutalojen ja vihreiden puistojen ensimmäiset neljä kilometriä. Tämän jälkeen siirryt kiemurteleville maalaisteille, joista ensimmäiset kaksi kilometriä on hieman vilkasliikenteisemmällä Baggöntielle, mutta kun käännyt Västervikintielle liikenne rauhoittuu ja voit nauttia rentouttavasta luonnon rauhasta ja kuvan kauniista maalaismaisemasta.
Kun olet ohittanut Snappertunan pienen ja hurmaavan kylän liityt historialliselle Kuninkaantielle, joka kuljettaa sinut kumpuilevien mäkien läpi kulttuurihistoriallisesti merkittävälle Fagervikin kartanon ruukkialueelle. Järven ja vehreän luonnon ympäröimänä kartano, kirkko, puisto ja punaiset mökit luovat kiehtovan 1700-luvun miljöön, jossa sanotaan, että on viljelty Suomen ensimmäiset perunat ja tomaatit. Museossa sijaitseva kesäkahvila on täydellinen paikka lounaan tai välipalan nauttimiseen.
Tämän virkistävän tauon jälkeen on aika tehdä viimeinen ponnistus – 12 kilometrin etappi Inkooseen. Kauniin satamansa ja merinäköalojensa lisäksi Inkoossa pääset tutustumaan mm. vanhaan 1500-luvun kivikirkkoon.
Päivä 6: Inkoo - Kirkkonummi (41km ja 317m)
Reitti jatkaa Inkoosta Kirkkonummelle, joka on viimeinen pysähdys ennen pääkaupunkiseudun vilinää. Reitti kulkee läpi rauhallisen maalaismaiseman ja peltoaukeiden, mutta pienen lisähaasteen tälle päivää tuovat kumpuilevat paikoittain myös jyrkähköt mäet.
Voit valita tälle päivää myös vaihtoehtoisen reitin Inkoosta Kirkkonummelle, jos haluat pyöräillä enemmän sorateillä ja pienemmillä poluilla. South by Cycle Länsi-Uudenmaan kierros -pyörävaellusreitti lisää noin 17 kilometriä päivän matkaan ja sisältää joitain vaativia polkuosuuksia Porkkalanniemen alueella, joten varmista, että varusteesi sopivat reitille ja sinulla on vähintään perustason maastopyöräilytaidot.
Noin 20 kilometrin kiemurtelevan maantieosuuden jälkeen käännyt vasemmalle kevyen liikenteen väylälle, jota seuraat 5 kilometriä kohti Siuntiota. Tämä pieni kunta tarjoaa toimivat junayhteydet sekä Helsinkiin että Turkuun. Siuntion keskustasta löydät kauppoja ja muutamia ravintoloita. Jos olet liikenteessä kesäviikonloppuna, suosittelemme jatkamaan vielä 6 kilometriä ohi Siuntion keskustan Stallcaféen, viehättävään kesäkahvilaan, joka sijaitsee hurmaavassa vanhassa tiilinavetassa. Kahvila on avoinna viikonloppuisin äitienpäivästä syyskuun puoleenväliin saakka.
Matkalla kahvilaan kannattaa pysähtyä ihailemaan 2,5 kilometrin päässä Siuntion keskustasta sijaitsee 1400-luvulla rakennettu Sjundbyn kartano. Pian kartanon jälkeen ja ennen Stallcafea alkaa päivän ainoa hiekkatieosuus – noin 4 kilometrin pituinen pätkä metsien ja maaseudun halki. Kahvilan jälkeen käännyt vasemmalle Itäiselle Kuninkaantielle, joka kuljettaa sinut Kirkkonummelle päällysteteitä pitkin.
Ennen kuin saavut Kirkkonummen keskustaan ja palveluiden äärelle, voit pysähtyä Ragvaldsin museoalueella ihastelemaan perinteisen maatilan historiallisia rakennuksia. Ragvalds mainitaan ensimmäisen kerran jo 1540-luvulla Kustaa Vaasan maakirjoissa.
Kirkkonummella on juna-asema, josta on erinomaiset yhteydet Helsinkiin. Jos haluat nopeuttaa matkantekoa, lähijuna vie sinut Helsinkiin vain noin 40 minuutissa. Lähijunissa voi kuljettaa polkupyöriä helposti ilman ennakkovarausta.
Päivä 7: Kirkkonummi - Helsingin keskusta (40 km ja 230 m)
Reitti jatkuu Kirkkonummelta kohti Espoota ja Helsinkiä tasaisena ja nopeana kevyen liikenteen väylänä. Jos haluat tehdä 8km lisälenkin ja tutustua alueen historiaan, Hvitträsk – kansallismuseo kauniilla paikalla järven rannalla – on ehdottomasti vierailun arvoinen.
Saapuessasi Espooseen näet ensimmäiset vilaukset alueen 180 kilometrin pituisesta rannikkoviivasta. Nokian ja Angry Birdsin kotina tunnettu Espoo tarjoaa merellisen reitin, joka kulkee jalankulku- ja pyöräteillä lähiöiden halki rantaviivaa seuraillen.
Reitti jatkuu Helsingin keskustaan asti rantaviivaa seuraillen ja saat ihailla upeita saaristomaisemia aina Kauppatorille asti. Vaikka oletkin suurkaupungissa, pyöräily on edelleen miellyttävää kiitos kattavan pyörätieverkoston.
Helsingissä yksi ehdoton vierailukohde on Suomenlinnan merilinnoitus – UNESCO:n maailmanperintökohde, jonne pääsee helposti nopealla 15-minuutin lautta yhteydellä Kauppatorilta. Kuuden linnoitetun saaren kerrostumat kertovat Ruotsin kuningaskunnan, Venäjän keisarikunnan ja Suomen tasavallan ajasta.
Helsingistä sinulla on kaksi vaihtoehtoa jatkaa matkaa. Ensimmäinen on jatkaa pyöräilyä 266 kilometriä itään, jossa EuroVelo 10 -reitin Suomen osuus päättyy Vaalimaalle. Venäjän rajan ollessa tällä hetkellä suljettu, joudut palaamaan kuitenkin samaa reittiä takaisin. Matkan varrella on kuitenkin monta kiinnostavaa ja kulttuurihistoriallista kaupunkia, Porvoo, Loviisa ja Kotka, jotka ovat vierailun arvoisia.
Toinen vaihtoehto on suunnata meren yli lautalla Tallinnaan Viron pääkaupunkiin, josta voit jatkaa EuroVelo 10-reitin pyöräilyä Itämeren rannikkoa pitkin kohti etelää. Voit myös ottaa lautan takaisin Ruotsiin. Helsingissä on kolme päälauttaterminaalia – Länsiterminaali, Olympiaterminaali ja Katajanokan terminaali – jotka tarjoavat säännöllisiä ja käteviä yhteyksiä molempiin maihin.